maanantai 20. toukokuuta 2013

Kvartaalitiedettä

Kyllä on naisen elämä ihmeellinen ja ihana. Useamman kerran voi täyttää 25 vuotta.

Ensimmäisellä kerralla olet just ja just sen verran aikuinen, että sinut aletaan ottaa vakavasti. Opiskelet, käyt pätkätöissä, reissaat, roikut facebookissa, biletät, juokset festareilla, on-off-seurustelet, menet ekan kerran kihloihin, eroat, sisustat omaa vuokrakotiasi...lyhyesti: opettelet elämään omaa elämääsi.

Toisella kierroksella olet edelleen yhtä kaunis, mutta paljon viisaampi ja hyvätuloisempi kuin ekalla kerralla. Tiedät jo, mitä tahdot etkä taatusti tee mitään, mitä et tahdo. Ruuhkavuodet ovat enimmäkseen takanapäin.

Kolmannella kierroksella voitkin vetäytyä jo arvokkaasti sohvan pohjalle ja antaa jälkikasvun hoitaa kaiken. Otat vain vastaan onnittelukukat ja syöt kakkua. Menet päiväunille, jos siltä tuntuu.

Neljäs kierros jää lähes kaikilta näkemättä, suurin osa meistä kasvaa silloin koiranputkea. Hyväkuntoisimmat meistä näkevät sen vanhainkodin tai terveyskeskuksen vuodeosaston punkan pohjalta.

Täytyy toivoa, että olisi siinä vaiheessa unohtanut ikänsä ja muistaisi vain ikuisesti olevansa ensimmäisellä kierroksella...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti